Tämä käännös on automaattinen
HISTORIALLINEN MENETELMÄ
MÁS informacion
Etymologisesti historia tulee kreikan sanasta, joka tarkoittaa yksinkertaisesti tietoa ja tutkimusta. Eli tutkimuksella hankittua tietoa. Mutta tämä alkuperäinen merkitys on kehittynyt nykyiseksi merkitykseksi, joka viittaa menneitä tapahtumia koskevan tutkimuksen kautta hankittuun tietoon.
RAE-sanakirjan mukaan historia on muiston arvoisten menneiden tapahtumien kertomista ja esittelyä, olivatpa ne sitten julkisia tai yksityisiä, tai myös tieteenala, joka tutkii ja kertoo kronologisesti menneitä tapahtumia.
Toisaalta historiografia on tieteenala, joka käsittelee historiantutkimusta tai myös historiankirjoitusten ja niiden lähteiden sekä näitä asioita käsitelleiden tekijöiden bibliografista ja kriittistä tutkimusta. Lopuksi historiologia on historian teoria ja erityisesti se, joka tutkii historiallisen todellisuuden rakennetta, lakeja tai ehtoja.
Meidän näkökulmastamme kutsumme historiaa itse menneisiin tapahtumiin, historiografiaa menneiden tapahtumien tutkimiseen ja historiologiaa historian tutkimisen tutkimukseksi.
Historiallinen menetelmä on joukko menetelmiä, joita historioitsijat käyttävät tutkiakseen menneitä tapahtumia primäärilähteiden ja muiden todisteiden avulla.
Historiallinen menetelmä alkaa tutkimusaiheen määrittelystä ja rajaamisesta, vastattavan kysymyksen tai kysymysten muotoilusta, työsuunnitelman määrittelystä sekä historioitsijatyön raaka-aineena olevien dokumentaaristen lähteiden sijainnista ja kokoamisesta. tehdä työtä.
Seuraava askel on näiden lähteiden analysointi tai kritiikki. Lähdekritiikin sisällä on ulkopuolista kritiikkiä, joka jakautuu suureen ja pieneen kritiikkiin sekä sisäiseen kritiikkiin. Jokaisella on erityisiä ominaisuuksia.
Ulkoisen kritiikin tehtävänä on välttää väärien lähteiden käyttöä. Siksi se on negatiivinen funktio. Osa, jota kutsutaan suurkritiikiksi, tai myös historiallisiksi kritiikiksi tai historiakriittiseksi menetelmäksi, sisältää lähteen päivämäärän (sijainti ajassa), lähteen sijainnin avaruudessa, lähteen tekijän ja lähteen alkuperän. edellinen materiaali, josta se on valmistettu). Pienkritiikiksi tai myös tekstikritiikiksi kutsuttu osa tarkastelee lähteen eheyttä (alkuperäistä muotoa, jossa se on tuotettu).
Sen sijaan sisäisen kritiikin tehtävänä on ehdottaa lähteiden käyttöä. Siksi se on positiivinen toiminto. Kun ulkoinen kritiikki kiinnittyy muotoon, sisäinen kritiikki kiinnittyy sisältöön. Tutki sisällön uskottavuutta, todistusarvoa.
Lähdeanalyysin tai -kritiikin jälkeen historiallisen menetelmän viimeinen vaihe on lopputuloksen tuottaminen, jota kutsutaan historiografiseksi synteesiksi. Se koostuu tulkitsevien hypoteesien muotoilusta ja asettamisesta niin sanotun historiallisen päättelyn avulla.
Historioitsijoille virstanpylväät ovat historiallisia tapahtumia, jotka aiheuttavat erittäin merkittäviä muutoksia, jotka muuttavat historian kulkua tai sen historiallisen ilmiön kulkua, johon ne vaikuttavat, mutta joiden seuraukset tuntuvat eri alueilla, ketjuvaikutuksessa.
Ei ole olemassa tavanomaista tapaa luokitella historiallisia virstanpylväitä, vaan monia erilaisia mahdollisuuksia, ja jokainen historiografinen koulukunta tai jokainen historioitsija priorisoi joitain kriteereitä tai muita. Myös popularisointikirjoissa ei ole yksimielistä luokittelua.
Meiltä näkökulmasta, nämä ovat joitain mahdollisia historiallisten virstanpylväiden luokituskriteerejä:
Jos teoreettinen viitekehys valitaan historiallinen materialismi, kriteerit ovat myös mahdollisia:
Jos Sapiens -menetelmä, perustuu systeemiteoriaan
Yksi mahdollisista virstanpylväiden luokittelukriteereistä on vaikutuksen tai merkityksen taso. Tarkemmin sanottuna yksi tapa luokitella historiallisia virstanpylväitä on sen mukaan, ovatko ne aiheuttaneet paradigman muutoksia vai eivät.
Vuonna 1962 julkaistussa kirjassaan The Structure of Scientific Revolutions Thomas Kuhn väittää, että historia on enemmän kuin kertyneiden tapahtumien peräkkäisyys tai kronologia ja että joskus on tapahtumia, jotka aiheuttavat tieteellisiä vallankumouksia ja paradigman muutoksia.
Kuhnille tieteellinen vallankumous on ei-kumulatiivisen kehityksen episodi, jossa vanha paradigma korvataan kokonaan tai osittain uudella yhteensopimattomalla paradigmalla.
Sitä voidaan verrata poliittisiin vallankumouksiin, jotka merkitsevät myös katkeamishetkeä vanhan tilanteen ja uuden tilanteen välillä ja siten vanhan tilanteen korvaamista uudella yhteensopimattomalla tilanteella.
Kuhnille paradigmat ovat yleisesti tunnustettuja tieteellisiä oivalluksia, jotka tarjoavat tiedeyhteisölle jonkin aikaa malleja ongelmista ja ratkaisuista. Eli pelikentän ja joidenkin pelisääntöjen rajaamista.
